Leiko-koulutuksia leipomoille!

Vaikka Leiko-palvelu onkin useimmille leipuriliiton jäsenleipomoille jo nimenä tuttu, ei sen käyttö välttämättä ole vielä niin tuttua ja sujuvaa. Leipuriliitto yhdessä palvelun teknisen toimittajan Canter Oy:n kanssa järjestää koulutuksia Leiko-palvelun käytöstä. Koulutuksen voi tilata esimerkiksi alueyhdistys ja koulutuksen kustannukset jaetaan osallistuvien leipomoiden kesken.

Muutaman tunnin koulutuksessa käydään läpi perusasiat Leiko-palvelun käytöstä, opetellaan tallentamaan omia raaka-aineita ja reseptejä sekä muokkaamaan ravintoainetaulukoita ja pakkausselosteita. Toki koulutuksessa pystyy myös aina antamaan kehitysideoita, joilla palvelusta saataisiin käyttäjille vieläkin toimivampi!

”Koulutus oli hyvä ja siinä saatiin vastauksia moniin avoimiin kysymyksiin. Saatoimme myös esittää parannusehdotuksia palveluun, sillä niitähän tarvitaan aina”, Anders Knip Vaasan piirin leipomoyhdistyksen puheenjohtaja totesi koulutuksesta ja jatkoi: ”Kyllähän Leiko on helppokäyttöinen, kun sen vain opettelee, mutta jonkin verran siinä pitää nähdä vaivaa, niin kuin käyttämisessäkin.”

Koulutuksista voi tiedustella Leipuriliiton toimistolta!